Hae tästä blogista

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Frozen -kakku

Pitkästä aikaa tein täytekakun. Tämä kakku meni naapuriin 6-vuotiaalle tytölle, joka toivoi kakun väliin mustikkamoussea ja Frozen-teemaa. Kakussa käytin valmista kakkukuvaa ja lisäsin koristeeksi sokerimassasta tehtyä helminauhaa sekä lumihiutaleita. Paljon onnea!



sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Vaahterasiirappi-omenapalat

Kokeilemisen arvoinen resepti, jonka löysin pinterestistä. Leikkasin leivonnaisen 25 5x5cm palaan. Yksi pala riittää hyvin makeanhimon taltuttamiseen.

Taikina
250g  pehmeää voita
3/4 dl sokeria
2½ dl ruokokidesokeria
2 munaa
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1½ tl vanilliinisokeria
½ tl kanelia

Omenatäyte
2 isoa omenaa 
2 rkl ruokokidesokeria
1 rkl voita
½ tl vanilliinisokeria
1 tl kanelia

Vaahterasiirappikuorrute
1 rkl voita
3/4 dl vaahterasiirappia
3-4 dl tomusokeria
½ tl vanilliinisokeria
½ tl kanelia

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Voitele 25x25 cm vuoka tai vuoraa se leivinpaperilla.
Valmista omenatäyte. Kuumenna täytteen aineksia kattilassa noin 5 minuutin ajan. Anna jäähtyä.

Valmista taikina. Vaahdota rasva kuohkeaksi. Lisää sokerit ja vaahdota, kunnes seos on tasaista. Lisää munat yksitellen, hyvin vatkaten. Lisää suola ja vanilliinisokeri taikinaan ja sekoita. Lisää keskenään sekoitetut jauhot, leivinjauhe ja kaneli taikinaan, sekoita taikina tasaiseksi.
Painele puolet taikinasta jauhotetuin sormin vuoan pohjalle. Kaada omenatäyte pohjan päälle. Painele loput taikinasta omenatäytteen päälle. Paista 180 asteessa 25-30 minuuttia. 

Valmista vaahterasiirappikuorrute. Lämmitä kattilassa voi, vaahterasiirappi, vanilliinisokeri ja kaneli. Kun seos on tasaista, ota kattila pois levyltä. Lisää tomusokeri ja sekoita, kunnes seos on tasaista. Anna jäähtyä noin 10 minuuttia ja kaada kuorrute hieman jäähtyneen piirakan päälle. Anna jäähtyä viileässä, leikkaa paloiksi ja nauti!

perjantai 9. lokakuuta 2015

Mantelinen raparperi-mansikkakakku

Kävin herkuttelemassa viime viikolla paikallisessa konditoriassa ja söin siellä tämänkaltaista hyydytettyä kakkua. Päätin yrittää jäljitellä sitä, kun sain joukon ystäviä meille kylään. Todella raikkaan makuinen kakku, jota teen varmasti uudestaan.

Pohja
150 g mantelimassaa
0,5 dl kuumaa vettä
150 g voita
1 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Raparperitäyte
5 liivatelehteä
1 prk Flora Vispiä
200 g mascarponejuustoa
2 dl sokeria
3 dl raparperisosetta

Mansikkatäyte
4 liivatelehteä
1 prk Flora Vispiä
1 prk maitorahkaa
2 dl mansikkasosetta

Kiille
1 dl mansikkamehua tai -sosetta
1 liivatelehti

Koristeluun
mansikoita
valkosuklaarouhetta

Valmista kakkupohja kakun kokoamista edellisenä päivänä. Pehmennä mantelimassa kuumalla vedellä. Vaahdota rasva, sokeri ja mantelimassa. Lisää kananmunat yksitellen. Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe, lisää taikinaan. Paista kakkua 175-asteisessa uunissa 45 minuuttia voidellussa ja korppujauhotetussa vuoassa, halkaisija 16 cm. Kumoa kypsä kakku ja anna jäähtyä seuraavaan päivään. Leikkaa kakku neljäksi ohueksi levyksi. Käytä tähän kakkuun kaksi keskimmäistä, käytä ulommat palat vaikka trifle-kerrosjälkiruokaan.

Laita tarjoilulautaselle yksi kakkupohja. Säädä reunavuoka hieman kakkupohjaa suuremmaksi. Valmista raparperimousse. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota vispi ja lisää joukkoon mascarponejuusto ja sokeri. Vaahdota vielä hetki. Kaada sekaan raparperisose (keitetty raparpereista ja soseutettu sauvasekoittimella). Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi ja sulata siijen pehmenneet liivatelehdet. Sekoita tasaiseksi ja kaada ohuena nauhana raparperitäytteen joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja kaada 3/4 täytteestä reunavuoan sisään kakkupohjan päälle. Aseta toinen  kakkupohja moussen päälle ja kaada loput raparperimoussesta vielä vuokaan. Laita jääkaappiin jähmettymään.

Valmista mansikkamousse. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota vispi ja lisää rahka sekä sokeri. Vatkaa tasaiseksi. Lisää soseutetut mansikat seokseen. Lämmitä tilkka vettä kiehuvan kuumaksi ja sulata pehmenneet liivatelehdet kuumaan veteen, samalla koko ajan sekoittaen. Kaada liivateseos ohuena nauhana mansikkamoussen joukkoon samalla hyvin sekoittaen. Kaada mansikkamousse hyytyneen raparperimoussen päälle reunavuokaan. Anna hyytyä seuraavaan päivään.

Valmista kiille. Pehmennä liivatelehti kylmässä vedessä ja sulata se tilkkaan kuumaa vettä. Kaada liivateseos mansikkamehun/-soseen joukkoon. Kaada varovasti hyytyneen kakun pinnalle. Anna kiilteen jähmettyä tunnin verran jääkaapissa ja koristele kakku. Nauti!

tiistai 6. lokakuuta 2015

Oreo-kuppikakut

Suunnitellessani tarjottavia viime viikon perjantain vieraille, löysin idean näihin kuppikakkuihin Pinterestistä. Muokkasin tämän reseptin useammasta eri ohjeesta. Ovat todellista herkkua! 

Kuppikakkutaikina (18 kpl)
4 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
3 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
3/4 tl ruokasoodaa
½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 kananmunaa
1 dl sulaa margariinia tai ruokaöljyä
1½ dl maitoa
1½ dl kuumaa vettä
9 kpl Oreo-keksiä

Kuorrute
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g pehmeää voita
6 dl tomusokeria (450g)
1 dl Oreo-keksimurua

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vuoraa muffipellin kolot muffinivuoilla.
Murustele ½ Oreo-keksiä jokaiseen vuokaan.
Sekoita kulhossa kaikki kuivat aineet. Lisää joukkoon munat, rasva ja maito. Sekoita kauhalla tasaiseksi. Lisää lopuksi kiehuvan kuuma vesi ja sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina muffinivuokiin ja paista 175 asteessa 16-18 minuuttia. Anna jäähtyä.

Valmista kuorrute. Vatkaa tuorejuusto, pehmeä rasva ja tomusokeri tasaiseksi massaksi. Lisää joukkoon 1 dl hienoksi murusteltua Oreokeksimurua. Sekoita tasaiseksi. Laita massa pursotuspussiin ja pursota kuppukakkujen päälle. Koristele mini-Oreoilla.


torstai 1. lokakuuta 2015

Ristiäiskakku

Sain tehdä Lucan ensimmäiseen juhlaan täytekakun. 6 munan vaalean sokerikakkupohjan välissä on mansikka- ja valkosuklaamoussea. Kakun pinta on sokerimassaa ja reunojen pursotukset on tehty Flora Vispillä. Vielä paljon onnea koko perheelle!


torstai 4. kesäkuuta 2015

YO-kakku

Tein nuoren miehen ylioppilasjuhliin täytekakun. Kahdeksan munan sokerikakkupohjan välissä on mustikka- ja valkosuklaamoussea. Paljon onnea Uudelle Ylioppilaalle ja koko perheelle!



sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Ristiäiskakku

Sain tehdä kakun pienen tytön ensimmäiseen juhlaan. Kakun välissä mustikkasosetta ja vadelmamoussea. Oikein paljon onnea koko perheelle!