Hae tästä blogista

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Täytekakut; ristiäiskakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Täytekakut; ristiäiskakut. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. lokakuuta 2015

Ristiäiskakku

Sain tehdä Lucan ensimmäiseen juhlaan täytekakun. 6 munan vaalean sokerikakkupohjan välissä on mansikka- ja valkosuklaamoussea. Kakun pinta on sokerimassaa ja reunojen pursotukset on tehty Flora Vispillä. Vielä paljon onnea koko perheelle!


sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Ristiäiskakku

Sain tehdä kakun pienen tytön ensimmäiseen juhlaan. Kakun välissä mustikkasosetta ja vadelmamoussea. Oikein paljon onnea koko perheelle!





lauantai 5. lokakuuta 2013

Ristäiskakku tyttövauvalle

Tämän laktoosittoman kakun täytteenä on mansikkamoussea. Koristelu on tehty toiveen mukaan. Oikein paljon onnea koko perheelle!



sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Topiaan ristiäiskakku

Kauan odotettu, suloinen poikavauva sai tänään kasteessa nimekseen Topias Lauri Henrikki. Kakkuun toivottiin nimen lisäksi Nalle Puhista tuttua Ruuta. Olisiko pikkuinen ollut ennen syntymäänsä ollut erityisen pomppivainen? Tumman 8 munan kakkupohjan välissä on banaaniviipaleita ja pätkismoussea. Oikein kovasti onnea koko perheelle!



perjantai 12. heinäkuuta 2013

Ristiäiskakku pojalle

Tämän ristiäiskakun väreiksi toivottiin vaaleansinisen lisäksi oranssia. Kakun täytteenä on toiveen mukaan mansikka- ja valkosuklaamoussea. Oikein paljon onnea koko perheelle!




sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Annin ristiäiskakku

Sain tehdä Annin kastejuhlaan vadelmamoussetäytteisen täytekakun ja lohivoileipäkakun. Täytekakkuun toivottiin väreiksi valkoista ja kultaa. Kakun pinnan tein kakkumessureissulta ostamallani silikonisella pitsimuotilla. Pintaan suihkutin kullanväristä elintarvikesprayta. Oikein paljon onnea koko perheelle!


 Pohja
5 munaa
1 3/4 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kostutus
1½ dl maitoa
1 rkl vanilliinisokeria

Vadelmamousse
6 liivatelehteä
1 prk Flora Vispiä
1 prk maitorahkaa
3 dl Creme fraiche
2 dl vadelmia soseutettuna
2 dl sokeria

Pinnalle
200 g marsipaania
2 prk Flora Vispiä
½ dl sokeria

Valmista kakkupohja. Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuiva aineet keskenään ja siivilöi se nuolijalla sekoittaen munavaahdon joukkoon. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise kakku kolmeen osaan.

Valmista vadelmamousse. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota Vispi, lisää rahka, ranskankerma, sokeri ja vadelmat. Sekoita tasaiseksi. Kuumenna tilkka vettä kiehuvan kuumaksi ja sulata pehmenneet liivatelehdet kuumaan veteen. Kaada liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen vadelmatäytteen joukkoon.

Täytä kakku. Laita alimmainen kakkupohja säädettävän reunavuoan sisään kakkupahvin tai -lautasen päälle. Kostuta vanilliinimaidolla. Kaada puolet täytteestä vuokaan. Paina päälle keskimmäinen kakkupohja, kostuta ja kaada loput täytteestä vuokaan. Paina päälle viimeinen, kostutettu kakkupohja. Peitä vuoka kelmulla ja laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.

Vaahdota Vispit. Levitä kakun pinnalle ohut kerros vaahtoa. Nosta marsipaanilevy kakun päälle. Pursota kakun reunat. Koristele.




lauantai 2. helmikuuta 2013

Helistinkakku Noalle

Noan ristiäisiin tilattiin kakku, jonka koristeeksi haluttiin hymynaamahelistin. Muovailin helistimen sokerimassasta. Kakun välissä on kuningatarmousse. Paljon onnea pikkuiselle ja koko perheelle!



torstai 13. joulukuuta 2012

Serafiinan ristiäiskakku

Serafiinan ristiäiskakussa on täytteenä kuningatarmousse. Tein 8 munan kakkupohjan suorakaiteen muotoiseen kakkuvuokaan ja leikkasin kakkua varten 30x30 cm kakkupohjan. Kakun pinta on vaaleanpunaista marsipaania.




sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Tyttövauvan ristiäiskakku

Sain tehdä ristiäisiin täytekakun, jonka täytteeksi haluttiin mansikoita ja kermavaahtoa. Koristelun suhteen sain vapaat kädet. Kakun pinta ja koristeet ovat marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta. Oikein paljon onnea koko perheelle!




sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Ristiäiskakku tytölle

Tyttövauvan ristiäisiin meni tämä mansikkamoussetäytteinen kakku. Ohjeeseen liitin linkit välineisiin, joita käytän kakkujen teossa.


Pohja
5 munaa
1 3/4 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
½ perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kostutus
2 dl maitoa
2 rkl vanilliinisokeria

Mansikkamousse
6 liivatelehteä
1 prk Flora Vispiä
1 prk rahkaa
1 prk Creme Fraichea
2 dl sokeria
3 dl soseutettua mansikkaa

Kakun pinnalle
2 prk Flora Vispiä
½ dl ssokeria
200 g sokerimassaa
sokerimassakukkia

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää siivilöiden keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi ja kaada voideltuun ja korppujauhotettuun halkaisijaltaan 26cm kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä. Halkaise kakkupohja kolmeen osaan.

Valmista mansikkamousse. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota Vispi ja lisää joukkoon rahka, ranskankerma, sokerit sekä soseutetut mansikat. Sekoita tasaiseksi. Kuumenna ½ dl vettä kiehuvaksi ja sulata siihen pehmenneet liivatelehdet. Kaada liivateseos ohuena nauhana mansikkatäytteen joukkoon ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen.

Laita alimmainen kakkupohja tarjoilualustalle säädettävän reunavuoan sisään. Kostuta vanilliinimaidolla. Kaada vuokaan puolet mansikkatäytteestä. Paina keskimmäinen kakkulevy vuokaan ja kostuta vanilliinimaidolla. Kaada loput täyttestä vuokaan ja paina päällimmäiseksi kostutettu ylin kakkulevy. Peitä kelmulla ja laita jääkaappiin hyytymään yön yli. 

Vaahdota Vispit ja mausta sokerilla. Levitä vaahtoa kakun pinnalle ja reunoille lastan avulla. Nosta kakun pinnalle kaulittu ja sopivan kokoiseksi leikattu sokerimassalevy. Pursota kakun reunoihin parin sentin välein korinpohjatyllalla. Vaihda sitten pursotuspusssiin lehtitylla ja pursota sillä edestakaisella liikkeellä alhaalta ylöspäin jokaiseen väliin. Vaihda vielä tähtitylla ja pursota kakun yläreunaan ruusukkeet. Käytä pursotuspussissa liitintä, jotta voit vaihtaa tyllaa helposti. Sommittele kakun pinnalle kukat.

Adan ristiäiskakut

Sain pyynnön tehdä ristiäisiin samantyyliset kakut kuin Pionilaakso on aiemmin tehnyt. Toisen kakun välissä mansikkamoussea ja toisen välissä vadelmamoussea. Paljon onnea Ada!





sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Ristiäiskakku pojalle

Tähän ristiäiskakkuun haluttiin koristeeksi vauva ja autoja. Ruusun muotoilin käsin, muut koristeet on tehty muotilla. Kakussa on 5 munan gluteeniton vaalea kakkupohja ja täytteenä mansikka- ja valkosuklaamoussea. Paljon onnea Veikalle ja koko perheelle!





keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Ristiäiskakku pojalle

Pienen pojan ristiäisiin toivottiin samanlaista kakkua kuin olen aiemminkin tehnyt. Vaalean 5 munan kakkupohjan välissä on viipaloitua tuoretta mansikkaa ja mustikkamoussea. Kakun pinta sokerimassaa ja koristeet sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta.





torstai 12. heinäkuuta 2012

Ristiäiskakku tytölle


Sain ilokseni tehdä kakun ja muffinit tytön ristiäisiin. Tilaajan lempikakku on Baka baka liten kaka -blogin Toven tekemä kukkakakku. Samanlaista toivottiin  nyt tällä kertaa minulta. Olen itsekin ihastunut tuohon kakkuun ja nyt pääsin yrittämään samantyylistä. Kakussa on 8 munan vaalea kakkupohja ja täytteenä punaherukkamoussea. Paljon onnea koko perheelle!


Pohja

8 munaa

3 dl sokeria

3 dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoa

2 tl leivinjauhetta


Kostutus

3 dl maitoa

1 rkl vanilliinisokeria


Täyte

12 liivatelehteä

2 prk Flora Vispiä

4 dl sokeria

500 g maitorahkaa

2 prk Creme Fraichea

5 dl punaherukoita soseutettuna ja siivilöitynä


Pinnalle

1 kg valkoistasokerimassaa

vaaleanpunaisia sokerimassakukkia

sokerhelmiä


Vaahdota kakkupohjaa varten munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kaada voideltuun  suorakaiteen muotoiseen vuokaan. Paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja halkaise se kolmeen osaan. Kostuta palat vanilliinimaidolla.

Laita liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Vaahdota kerma. Lisää siivilöidyn punaherukkasoseen joukkoon ranskankerma, rahka ja sokerit. Liuota liivatelehdet kiehuvaan vesitilkkaan ja kaada ohuena nauhana hyvin sekoittaen herukkaseoksen joukkoon. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma. Kaada täyte pohjan päälle runavuoan sisään. Paina keskimmäinen kakkulevy sen päälle ja täytä toinen väli samoin. Laita kakku jääkaappiin hyytymään.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sokerit. Levitä kakun päälle ja reunoille. Kauli sokerimassa suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Nosta sokerimassa kakun pinnalle ja tasoita reunat. Korstele kakku sokerimassakukilla ja sokerihelmillä.