Hae tästä blogista

lauantai 12. tammikuuta 2013

Hello Kitty -kakku Jannille

Ihana Janni täytti 5 vuotta ja vein lahjaksi tämän kakun. Kaakaoisen kakkupohjan välissä on Pätkismoussea. Paljon onnea Janni ja kiitos kivoista juhlista!


 Pohja
5 munaa
1 2/3 dl sokeria
1½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Kostutus
2 dl maitoa
1 rkl vanilliinisokeria

Pätkismousse
2 tlk Flora Vispi
2 pss Pätkis mini bites
1 prk Mascarponejuustoa

Pursotukset
2 prk Flora Vispiä
sokeria
lilaa elintarvikeväriä

Valmista kakkupohja. Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne muna-sokerivaahtoon. Sekoita taikina tasaiseksi. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun halkaisijaltaan 28 cm kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise kakku kolmeen osaan.

Valmista täyte. Vaahdota Vispit. Sulata Pätkispalat kulhossa mikrossa 2 x 30 sekuntia. Sekoita välillä. Sekoita mascarponejuusto suklaiden sekaan. Sekoita suklaa-tuorejuustoseos vaahdotetun Vispin joukkoon.

Kokoa kakku reunavuoan sisään kakkupahvin tai tarjoilulautasen päälle. Kostuta alin kakkupohja ja kaada päälle puolet Pätkismoussesta. Täytä toinen väli samoin. Kostuta myös ylin kakkupohja leikkauspinnan puolelta. Peitä kelmulla ja anna hyytyä seuraavaan päivään.

Vaahdota Vispit. Mausta sokerilla. Laita puolet vaahdosta pursotuspussiin. Värjää loput vaahdosta lilalla pastavärillä ja laita lila vaahto toiseen pursotuspussiin. Levitä ohut kerros vaahtoa kakun päälle ja reunoille. Siirrä kakkukuva kakun päälle. Pursota ensin korinpohjatyllalla lilalla vaahdolla raidat kakun reunaan. Pursota sitten valkoisella vaahdolla lehtityllalla edestakaispursotusta lilojen raitojen väliin. Painele valkoinen vaahto pussin alareunaan ja pursota lila vaahto samaan pussiin valkoisen vaahdon päälle. Vaihda pussiin tähtitylla ja pursota kakun yläreunaan kaksiväristä pursotusta.



2 kommenttia:

  1. NAMS! Kuulostaa ja näyttää ihanalta! Tosi kiva tuo raidoitus, kun on pursoitettu kahdella eri värillä :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit Open Caféssa!