Hae tästä blogista

torstai 23. elokuuta 2012

Mehevä ananas-porkkanakakku

Halusin viedä uusille työkavereille jotakin herkkua. Tein porkkanakakkua ison pellillisen, jotta kotiväkikin sai suut makeaksi. Puolikkaan annoksen voi paistaa voidellussa kakkuvuoassa.

Pohja
4 munaa
3½ dl sokeria
2 dl rypsiöljyä
400 g porkkanoita raastettuna
2 dl hasselpähkinärouhetta
6 dl vehnäjauhoja
1½ rkl leivinjauhetta
2 tl kanelia
2 tl vanilliinisokeria
2 tlk ananasmurskaa

Pinnalle
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk sitruunarahkaa
3 dl tomusokeria
1 rkl vanilliinisokeria

Koristeeksi
pähkinärouhetta

Kuori ja raasta porkkanat. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Valuta öljy ohuena nauhana munavaahtoon samalla vatkaten. Lisää jauhoseos, porkkanaraaste ja ananasmurska liemineen vaahtoon. Kääntele taikina sekaisin. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 175 asteessa alatasolla 45 minuuttia. Anna jäähtyä.

Vatkaa tuorejuusto, rahka ja tomusokeri kuohkeaksi. Mausta vanilliinisokerilla. Levitä kuorrutus jäähtyneen kakun pinnalle. Ripottele kuorrutteen päälle pähkinärouhetta.

4 kommenttia:

  1. Ai ai, tämä on sitten hyvää...vanha, perinteinen ja hyvä leivonnainen! Namskis!

    VastaaPoista
  2. Blogissani on sinulle tunnustus :) Kiitos upeasta blogista, joka oli innostamassa minua omien sivujen tekemiseen!

    VastaaPoista
  3. Tätä on pakko kokeilla omille nelikymppisille .. ja itseasiassa on jo uunissa tulossa =) Nam

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit Open Caféssa!