Hae tästä blogista

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Herkullinen omenapiirakka

Löysin reseptieni kätköistä tämän omenapiirakkareseptin, jonka olin otsikoinut "Minnan ja Mikan omenapiirakaksi". Resepti on siis peräisin esikoisemme kummeilta. Piirakka on ihanaa lämpimänä, vaniljajäätelön kanssa nautittuna.
Pohja
150 g margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1 dl kermaa

Täyte
2 omenaa
1 tlk maitorahkaa
1 muna
½ dl kermaa
½ dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria

Päälle
75 g margariinia
½ dl sokeria
3 dl kaurahiutaleita
2 tl kanelia

Voitele pyöreä vuoka. Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen, voimakkaasti vatkaten. Sekoita joukkoon vehnäjauhot, leivinjauhe ja kerma. Levitä taikina vuoan pohjalle ja reunoille.

Kuori ja leikkaa omenat viipaleiksi. Levit' omenaviipaleet pohjan päälle. Sekoita loput täytteen aineet keskenään ja kaada rahkaseos omenoiden päälle.

Tee kauraseos. Sulata rasva. Lisää sokeri, kaurahiutaleet ja kaneli. Sekoita ja lisää muruseos kakun pinnalle. Paista 175 asteessa 55 minuuttia. Tarjoa vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.

5 kommenttia:

  1. Vaikuttaa tosi namilta! Täytyy laittaa resepti talteen, sillä omppuaika on parhaimmillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aika huono omenavuosi ja jouduin tässä piirakassa tyytymään osto-omenoihin.

      Poista
  2. Tää blogi on yksi minun suosikeistani, olen tosi pitkään ollut ihan päivittäinen lukijasi, nyt taidan vasta eka kerran kommentoida. Ihana kun jaksat jakaa näitä ihania reseptejä ja kuvia.Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa, kun kommentoit. On aina mukava saada viestejä blogin lukijoilta! Aurinkoa syksyysi!

      Poista
  3. Apua, montakohan omppureseptiä mulla on jo syksyä varten.. Niin paljon ihania leivonnaisia niistä saa kyllä tehtyä! Tääkin vaikuttaa super herkulliselta! :-)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit Open Caféssa!