Hae tästä blogista

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Hampurilaissämpylät

Viimeisen kesälomapäivän ja pojan nimipäivän kunniaksi herkuttelimme hampurilaisilla. Tein itse sämpylät "Maailman parhaat hampurilaissämpylät" -nimisellä reseptillä. Ohjeen alkuperä on New York Timesista. Enää en taida ostaa valmiita sämpylöitä, kun grillaamme hampurilaisia. Kannattaa kokeilla, vaikka vaativatkin pitkän kohotusajan!

Resepti on 20 sämpylälle

4 dl vettä
8 rkl maitoa
4 tl kuivahiivaa
4 rkl sokeria
4 kananmuna
16 dl jauhoja
3 tl suolaa
6 rkl juoksevaa Oivariinia tai pehmeää voita
voiteluun kanamuna ja tilkka vettä
seesaminsiemeniä

Lämmitä vesi ja maito noin 42 asteiseksi. Sekoita joukkoon kuivahiiva ja sokeri. Anna seistä viitisen minuuttia.

Riko kananmunan rakenne haarukalla kupissa rikki. Yhdistä toisessa kulhossa jauhot ja suola. Nypi jauho-suolaseokseen voi niin, että taikinasta tulee murumaista. Lisää joukkoon vesi-maito-hiivaseos sekä kananmuna. Sekoita taikinaksi.
Vaivaa taikinaa noin kymmenen minuuttia yleiskoneella tai käsin. Vaivaus tekee taikinasta kuohkean, joten maku kyllä palkitsee leipurin. Kelmuta taikinakulho ja kohota 1-2 tuntia, kunnes se  on suurin piirten kaksinkertaistunut.

Kaada kohonnut taikina kevyesti jauhotetulle tasolle varovin ottein. Jaa taikina 20 osaan ja muotoile niistä litteitä sämpylöitä uunipellille. Peitä sämpylät liinalla ja kohota 1-2 tuntia. 

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele sämpylät vesi-munaseoksella ja ripottele päälle sesaminsiemeniä. Paista 10-15 minuuttia.



2 kommenttia:

  1. Nam! Mitä tuo salaatti on, coleslaw? Saisinko ohjeen? t. Nellina

    VastaaPoista
  2. Ohjeessa on 4 munaa, tuleeko kuitenkin vain yksi? :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit Open Caféssa!