Hae tästä blogista

torstai 9. elokuuta 2012

Herkullinen broileripiirakka

Decapitated ruokablogista löytyi tämä "syntisen hyvä broileripiirakka". Ja on kyllä nimensä veroinen. Söin tätä hyvän ystäväni luona. Hänen piirakassaan oli lisäksi sinihomejuustoa, mikä teki piirakasta ehkä vieläkin herkullisempaa!


Pohja
10 dl vehnäjauhoja
2 dl perunamuusijauhetta (1 pss)
1 pss kuivaviivaa
1½ tl suolaa
1½ tl sokeria
150 g sulatettua margariinia
4½ dl maitoa

Täyte
500 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita
300 g aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa
1 punasipuli
1 tlk ananaspaloja
200 g juustoraastetta
oreganoa

Sekoita pohjaa varten kuivat aineet keskenään ja lisää lämmitetty maito-rasvaseos. Vaivaa hyvin ja kauli taikina pellille leivinpaperin päälle. Paista broilerinfilesuikaleet. Silppua punasipuli pieniksi kuutioiksi. Levitä tuorejuusto tasaisesti piirakkapohjalle ja levitä tuorejuuston päälle paistetut ja kuutioidut broilerinfileet. Ripottele pinnalle punasipulikuutiot ja valutetut ananaspalat. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja oreganoa. Paissta 200 asteessa noin 25 minuuttia.

1 kommentti:

  1. Miten tämä piirakka on ihan valkoinen, minusta se ei kyllä ole houkuttelevan näköinen?!

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit Open Caféssa!